Talon maalaus
Pidä huolta kotisi arvosta ja ulkonäöstä laadukkaalla maalauksella.
Tarjoamme ilmaisen arvioinnin ja yksilöllisen suunnitelman, jotta saat juuri sinun kohteeseesi sopivan ratkaisun – oli kyseessä puu-, tiili- tai rapattu talo.
Huom! Palvelumme ovat kotitalousvähennyskelpoisia ja voit saada jopa 40% hyvitystä työstä. Asiantuntijamme kertoo tästä lisää.
Milloin on aika maalata talo?
Puutalon keskimääräinen huoltomaalausväli on noin 10 vuotta. Tähän kuitenkin vaikuttaa esimerkiksi edellisen maalauksen yhteydessä tehdyt pohjatyöt, käytetty maali sekä talon sijainti.
Talon maalauksen tarpeen voi huomata esimerkiksi siitä, että:
- maalipinta halkeilee
- maalipinnassa on homepilkkuja
- maalipinnan väri on haalistunut
- tai puuosissa on lahovaurioita.
Jos talosi kaipaa uutta maalia, ota meihin yhteyttä ja pyydä maksuton kuntoarvio maalipinnasta!
Mitä talon maalaus maksaa?
Talon julkisivujen maalaus maksaa yleensä noin 5 000 – 13 000 euroa.
Rintamamiestalon huoltomaalauksen hinta on keskimäärin noin 6000€.
Kaksikerroksinen omakotitalo, jossa on erillinen autokatos tai piharakennus maalauskustannukset ovat keskimäärin noin 8000€.
Maalausurakan kokonaishintaan vaikuttavat mm: talon koko, maalattava pinta-ala, käytettävät maalit ja maalaustekniikat.
Mikäli haluat tarkempaa arviota juuri sinun urakallesi, klikkaa alta hintalaskuriimme.
Asiakkaidemme kokemuksia
Paula Pihlaja2024-09-23Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google. Fiksumaalaus hoiti taloyhtiössämme maalausurakan, johon sisältyi kahden rivitalon, kolmen paritalon ja ulkovaraston ulkopuupintojen maalaus. Urakka oli hyvin organisoitua, työn jälki oli hyvää, yhteydenpito urakoitsijaan helppoa ja asukkaitten tiedottaminen whatsapp- viesteillä kätevää. Pientä miinusta toivat viiveet jätteiden poisviennissä ja epäselvyys eräissä työvaiheissa liittyen parvekkeden maalaukseen. Kokonaisuudessaan taloyhtiömme asukkaat olivat tyytyväisiä Fiksumaalauksen tekemään työhön. Camilla Gronroos2024-09-02Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google. 30 vuotta vanhan talon katto ja ulkopuuosat näyttävät ihanan uudelta pesun ja maalauksen jälkeen. Hienoa työtä ajallaan! Tuomo Pyhältö2024-08-03Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google. Erittäin hyvä palvelu! Tulivat itse paikan päälle arvioimaan tarvittavat työt ja tuotteiden määrät. Työ sujui sovitun aikataulun puitteissa. Työn jälki erinomaista! Oikein mukavat ja ystävälliset suomalaiset maalarit! Olemme hyvin tyytyväisiä kokonaisuuden hoitoon ja voimme vilpittömästi suositella Fiksumaalaus Oy:tä kaikille! Heikki Partanen2024-07-19Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google. Nopea kontakti heti yhteydenottoni jälkeen. Paikalla käynti ja tarjous heti samana päivänä. Nopea tiilikaton pesu, esikäsittely ja maalaus. Työnjälki erinomaista. Tuli hieno katto. Väinö2024-05-20Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google. Omakotitalomme kulunut, hankalan muotoinen peltikatto sai uuden siistin maalipinnan sovitussa ajassa ja kilpailukykyiseen hintaan. Keikan sopiminen hoitui sujuvasti, ja työn jäljen lisäksi myös palvelu erinomaista. Kiitos! Elina Ovaskainen2024-05-17Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google. Fiksumaalaus teki erinomaista työtä meidän vanhan talon seinän maalauksessa ja paikkarappauksessa. Työn lopputulos oli erinomainen ja työ tehtiin sovitussa aikataulussa. Viestien vaihtaminen yrityksen kanssa sujui helposti ja nopeasti. Lämpimät suositukset Fiksumaalaukselle.Trustindexin vahvistamaTrustindexin vahvistettu merkki on universaali luottamuksen symboli. Vain parhaat yritykset voivat saada vahvistetun merkin, joilla on arviointipisteet yli 4.5, perustuen asiakasarvioihin viimeisen 12 kuukauden ajalta. Lue lisää
3 Syytä valita Fiksumaalaus
Aina taattu
laatu
Laatu on ykkösproriteettimme, meiltä löytyy vain huippuammattilaisia ja käytämme parhaita materiaaleja.
Asiakaslähtöisyys
Emme tuputa turhuuksia
Talon huoltomaalaus
Valmisteluita ovat maalien ja tarvikkeiden valinta, terassien, kalusteiden ja muiden pintojen suojaaminen.
Pohjatöihin kuuluu pintojen homepesu mekaanisesti hangaten ja huuhtelu juoksevalla vedellä, hilseilevän maalin poisto mekaanisesti sekä, kaavittujen pintojen pohjamaalaus.
Tarvittaessa myös lahonneet laudat uusitaan.
Maalatessa maalikerrosten määrä riippuu vanhan maalipinnan kunnosta.
Tyypillisesti huoltomaalauskohteissa pintamaalaus riittää kertaalleen.
Maalaustöiden kestävyys alkaa pohjatöistä, kun ne tehdään huolella ja taidolla, lopputulos kestää aikaa ja katseita.
Uuden talon maalaus
Uuden talon maalauksessa pohjatöitä on huomattavasti vähemmän, sillä yleensä uusi talo ei vaadi mm. homepesua tai hilseilevän maalin kaapimista.
Tyypillisesti uuden talon pintojen esikäsittelyksi riittää kuivaharjaus, jotta saadaan pöly ja irtolika poistettua.
Uusi talo vaatii 1-2 kerrosta maalia riippuen siitä, että onko paneloinnissa käytetty välimaalattua, pohjamaalattua tai pohjustettua paneelia.
Välimaalatuissa kohteissa seinät maalataan useimmiten kertaalleen.
Mietityttääkö talon maalipinnan kunto?
Tilaa meidät maksuttomalle arviokäynnille – Saat kattavan arvion talosi maalipinnan kunnosta ja toimenpidesuosituksista.
Talon ulkomaalaustyöt ammattitaidolla
Tarjoamme laadukkaita maalauspalveluita ammattiylpeydellä.
Pyrimme jatkuvaan kehitykseen työprosesseissamme ja sitoudumme toimimaan luotettavana ja vastuullisena kumppanina kaikissa projekteissa.
Keskitymme työssämme huolelliseen valmisteluun ja tarkkaan toteutukseen varmistaaksemme, että lopputulos ei ainoastaan kaunista rakennusta, vaan myös suojaa sitä sään vaikutuksilta.
Käytämme vain parhaita ja vastuullisesti tuotettuja materiaaleja ja nykyaikaisia menetelmiä, jotta asiakkaamme voivat nauttia kestävästä ja esteettisesti miellyttävästä ulkonäöstä.